Olen 15- vuotias ja asunut melkein koko lapsuuteni maalla, enkä ole ikinä haikaillut kaupunkiin. Jään kotikunnan pieneen lukioon kun kaverit lähtevät erikoislukioihin Tampereelle tai Helsinkiin. Käyn lukion, hankkiudun hevoshierojaksi ja kengittäjäksi ja muutan lehtimetsävyöhykkeelle sijaitsevalle maatilalle, jonka pihan vierestä virtaa joki ja merenrantaan on muutaman sadan metrin matka. Mutta se haaveistani, nyt on hevoseni vuoro.
Rodultaan Poo on amerikkalainen lämminverinen ravihevonen. Jos jo tämä tieto saa ihosi kananlihalle ja hiuksesi pystyyn, suosittelen painamaan selaimesi oikeassa yläkulmassa olevaa punaista painiketta, jossa on valkoinen X. Tiedoksi vielä, että hevonen on ex- ravuri. Toivottavasti ehdit painaa sitä nappulaa, koska tästä tiedosta "truu hevostytöt, jotka ratsastavat vain siihen tarkoitukseen tarkoitetuilla hevosroduilla", kuten sinä saatat olla, puklaavat edellisen lounaan lattialle.
Anyway, Poo tuli meille 11- vuotiaana peruskoulutettuna, tosin laukkaaminen oli vielä vähän hakoteillä. Äitini päätti hankkia tämän hevosen kolmenkympinkriisin aikaan. Itse oli silloin 8- vuotias ja enemminkin pelkäsin ja kunnioitin hevosia kuin olin kiinnostunut niistä.
Nykyään Poo on yksi parhaista kavereistani ja se on 18- vuotias. Minua stressaa usein sen ikä, mutta onneksi polleherra on vielä nuorekkaassa kunnossa niin fyysisesti kuin henkisestikin. Sen luonne ei ole helpoimmasta päästä, se vedättää hoitajaa ja ratsastajaa minkä kerkiää.
Poo rakastaa hyppäämistä ja maastoilua, mutta kentälläolo saa sen jäykäksi ja ahdistuneeksi, joten en ole kamalasti kentällä ollut.
Se ei haittaa minua, sillä nautin enemmän kirmailla metsissä kauniissa maisemissa kuin jurrata samaa uraa päivästä toiseen jossain pölyisessä aitauksessa.
Joten, minä ja Poo sovimme yhteen paremmin kuin hyvin.
